Thursday, May 05, 2005

Liian kauan

drowningDemons drowning a monk in the Tiber River. After a miniature in an Italian manuscript "Moral Bible," 13th century.

Arkipyhän aamuna toivoisi taas kerran olevansa oikea työläinen, niin vapaapäiväkin maistuisi vapaapäivältä. Mutta kun se kuluu, kuten muutkin, samassa yksiössä saman koneen ääressä samoissa puuhissa, ei pilvinen helatorstai aiheuta suurempia värinöitä aivojen vapaa-aikakeskuksessa.

Alan totta vieköön saada tarpeekseni keskiaikaisten munkkien ja ruhtinaiden tomuisesta, mykästä seurasta. Haluan ulos! Haluan elävien ja hengittävien ihmisten, eläinten ja kasvien joukkoon! Käpristyn kokoon ja alan kasvaa jäkälää, ennen kuin olen selvinnyt kunnialla kevytmielisesti aloittamastani urakasta.

Akateemisesta tittelinkipeydestä ei minulla ole tietoakaan, mutta jollain tavallahan sitä on leipänsä ansaittava. Tai ainakin yritettävä. Kenties kunnianhimosta olisikin apua tällaisina hetkinä, ehkä silmien edessä kangasteleva tohtorinhattu saisi jaksamaan turhalta tuntuvaa työtä.

Mutta lippalakki tai kuhmuinen huopahattu tuntuvat istuvan tähän päähän silinteriä paremmin. Tällaisina päivinä pystyn täysin samaistumaan Veloenan akateemiseen painajaisuneen.

On jo liian kauan siitä, kun vanhat tekstit viimeksi heräsivät eloon, alkoivat puhua ja veivät mukanaan toiseen aikaan ja paikkaan. Nyt on vain paperia, pelkkiä tyhjiä sanoja. Hiljaisuus.

"Sinuhe istui kirjavalla matollaan luonani leuka käden varassa, ja hänen kasvonsa olivat myrtyneet iän ja kokemusten ahdistuksesta, kun hän alkoi kertoa minulle elämänsä tarinoita. Aloin siis kirjoittaa hänen sanelunsa mukaan, sillä jos ihminen kerran aikoo kirjoittaa kirjan, ei hänen auta muu kuin alkaa kirjoittaa. Tämä on tietääkseni ainoa keino millä kirjoja voi kirjoittaa, mutta jos joku tietää paremman keinon, olen aina valmis auliisti ottamaan neuvoja vastaan."
-Mika Waltari: Neljä päivänlaskua

- - -

Täältä on levinnyt yhden jos toisenkin pureskeltavaksi kysymys, ovatko blogit totta.

Mitä tähän nimenomaiseen hengentuotokseen tulee, niin omalla nimellä kirjoittaminen sanelee jonkinlaiset rajat mielikuvituksen lennolle. Tiedän monien tuttavieni lukevan tätä - te masokistit! - ja jos alkaisin säveltää tarinoita kohtaamisistani järvihirviöiden ja puhuvien aasien kanssa, saisin pian erinäisiä huolestuneita puhelinsoittoja.

Pian ehkä soisi myös ovikello.

Tokihan tekstit ovat vain jäävuoren huippu, pieni hajaotos yhden pään ympärillä ja sisällä kipinöinä napsahtelevista hetkistä ja tunnelmista. Muita ihmisiä koskevista asioista kerron vain viitteellisesti, koska julkinen kirjoittelu on minun valintani, ei heidän. Ja kysyn luvan, jos jotakin lähipiiriini liittyvää haluan erikseen mainita.

En myöskään kerro totena sellaista, mitä ei olisi tapahtunut, vaikka tulkinta tapahtuneesta onkin omani. Vältän värittelyä; fiktiivisen sanaverryttelyni tulokset saavat kasaantua rauhassa pöytälaatikkoon (vahinko ei liene suuren suuri).

Jos siis keveä pintaraapaisu voi edustaa kokonaista totuutta, niin Tämä Blogi Todettakoon Todeksi.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home