Friday, April 01, 2005

Talvi varastoon

kääpäValoisat illat aurinkoisten päivien jälkeen maksavat pois vetisen talven velkoja. Tänään aion minäkin siivota talvenkuvatuksen jäljet nurkistani ja pakata vähälle käytölle jääneet pakkasvällyt kesäsäilöön. Sukset vein jo varastoon ja otin pyörän käyttöön.

Huhtikuun puuhia.

Eilen hämärän tultua lännessä huutelivat joutsenet. Ikkunani alta paljastui oikea kukkapenkki, josta nousee ainakin tulppaaneja ja idänsinililjoja. Lumen alta löytyi myös akileijan kuivuneita varsia ja somia lehtiruusukkeita, joita en tunnistanut.

Asunnon omistaja, inkeriläismummo, on kai ne tässä asuessaan istuttanut. Saan sittenkin käteni multaan.

- - -

Keskiaikainen pukuprojekti alkaa olla, ihme kyllä, voiton puolella ja hyvä niin, koska kurssikertoja on kolme jäljellä. Aluspuku on enää viimeistelyä vailla, päällyspukukin jo leikattu. Ylellisen pehmeä, morsingonsininen täysvillakangas löytyi pitkän haeskelun jälkeen joensuulaisesta, toimintansa lopettavasta kangaskaupasta 70 prosentin alehintaan. Uskoin melkein johdatukseen.

Seuraavaksi pitäisi hankkia villalangat ja koettaa kutoa oikeaoppinen pirtanauha puvun vyöksi. Ja miettiä, millä kolttuni muuten koristelisin. Ollapa nyt käytössä ruuvipenkki, veivi, metallilankaa ja lehtisaha, niin voisin iltapuhteena pyöritellä renkaita tai -spiraaleja päällyspukuun ommeltaviksi...

0 Comments:

Post a Comment

<< Home