Friday, April 22, 2005

Errare humanum est

Melkein koko päivän olen käännellyt ja väännellyt virstan pituista lausetta, jonka nimetön venäläismunkki raapusti puoli vuosituhatta sitten Herransa kunniaksi. Se saattaa olla aiheeni kannalta tärkeä, tai sitten ei. Pystyn kääntämään jokaisen sanan erikseen, mutta yhdessä niissä ei tunnu olevan mitään tolkkua.

Itse asiassa koko tekstin rakenne on keskiaikaisen mittapuunkin mukaan omituinen. Olikohan luostarin sahti käynyt hieman liian kauan, veli hyvä? Vai olenko minä kerta kaikkiaan metsässä alanvalintani suhteen?

Samaa lausehirviötä veivasin vielä ruokakaupassakin. Tiedättehän, tuttu kauppa, tutut viikonloppuostokset. Sitähän saattaa olla varsin ajatuksissaan. Niin ajatuksissaan, että alkaa lykkiä salaatinkeriään väärään kärryyn ja vieläpä lähtee lykkimään mainittua kärryä kassalle päin.
- Tyttö hei! Mihinkäs sää mun kärryä viet?
Kiukkuinen pappa hölkkäsi perääni heilutellen astalonaan kotimaista kurkkua. Hän tempaisi kärryn itselleen ja alkoi kaivella sen sisältöä.
- Mitä kaikkee sää tänne olet ehtinyt pistellä?
Siinä vaiheessa allekirjoittanutkin havahtui takaisin nykypäivään, naurahti hämillään ja pyyteli kovasti anteeksi. Pappa ei siitä leppynyt, vaan jatkoi ojentamistani vielä mennessään (tässä vaiheessa äänekäs kohtaus kiinnosti jo koko asiakaskuntaa).
- Vois pikkasen kattoo mitä tekee. Ettei vaan mennä touhottas.

Ihan totta. Voishan sitä. Ettei vaan. Tunnustan hetkittäisen haahuamisen helmasynnikseni. Mutta miehen käyttäytymisestä olisi voinut luulla, että olisin pihistänyt kärryn ja tunkenut sinne kaikkea epäilyttävää tahallani ja kunniallista seniorikansalaista kiusatakseni, minä huligaani.

Luulen, että samaa lajia oli se tamperelaismies, joka Veeran kertoman mukaan oli tuikannut kävelysauvansa ohiajaneen polkupyöräilijän pyöränpinnojen väliin. Seurannut ilmalento oli tarkoitettu pieneksi muistutukseksi siitä, ettei jalkakäytävällä saa pyöräillä.

Molemmat palautteet annettiin toki asiasta. Mutta asian kuin asian voi esittää kovin monella tavalla, ja kenties säädellä valinnoillaan myös oman verenpaineensa nousua.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home