Thursday, March 17, 2005

Siunattu hulluus

osmankaamiYleensä se on jo iskenyt tähän aikaan, tuo jokavuotinen keväthulluus. Läpitunkeva valo ja elämisen vipinä, joka saa hetken aikaa näkemään kaiken uutena ja kirkkaana. Henkinen matonpesu. Mielen vuodevaatteiden tuulettaminen.

Tänä vuonna huomaan ikkunalasieni - siis oikeiden ikkunoiden - olevan samean pölyiset. Pitäisi pestä. Vanhassa talvikengässä on reikä, josta märällä kadulla livahtaa vettä sisään. Pitäisi käydä suutarissa. Valo käy silmiin, mutta onneksi on sälekaihtimet.

En jaksa riehaantua, en innostua, tarkkailen kevättä varovasti sivusilmällä tohtimatta mukaan.

Oikeastaan jo muutaman vuoden se on mennyt tähän suuntaan. Keväätkin ovat saaneet vuosien myötä painolastia, kuvia, joita ei olisi väliksi muistaa. Maaliskuun puhtaus on vähitellen kadonnut - mutta mistä löytyisi edes kerran vuodessa, edes hetkittäin se silmitön, järjetön, perusteeton elämisen ilo ja pelkän olemisen aikaansaama huimaus?

Silkkaa ahneutta. Aivan kuin ei riittäisi se, ettei ole paha olo. Pitäisi olla hyvä. Ja onkin. Enimmäkseen. Mutta.

Vai - mieleen juolahtaa kaamea ajatus - onko kevääntulon muuttuminen pölyiseksi ikkunalasiksi jälleen silkkaa aikuistumista? Ei kai? Eihän? Missä on hätäjarru? Missä on se pieni vasara, jolla hätätilanteessa rikotaan ikkuna? Pysäyttäkää!

"Tyttö tahtoo lentää
antakaa jo sille siivet
tyttö tahtoo lentää
rukoilkaamme valmistajaamme
tyttö tahtoo lentää
lääkitään se lintuseksi
illoin
onko parempi luovuttaa
onko parempi unohtaa
ettemme koskaan saa
lapsena leikkiä?"

- Ismo Alanko: Liikaa

0 Comments:

Post a Comment

<< Home