Tuesday, March 22, 2005

Lähiruokaa

nekalaTakanapäin on muutama suurempi kirjoitusurakka, joten lienee hyvä aika suoda itselleen hiukan lomaa kaupungista, pakata mukaan sukset, koirat ja kamera ja suunnata muutamaksi päiväksi susirajalle hankien keskelle.

On mukavaa päästä hetkeksi kauas arkiaamujen autonäänistä kuuntelemaan yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Väistyvä talvi saa vähän jatkoaikaa.

Mielessä kangastelee myös vanhempien pääsiäispöytä, joka saanee allekirjoittaneen ryömimään sunnuntaina kolostaan ihmisten ilmoille. Puoliksi ortodoksisessa kodissa kasvaneelle pääsiäinen on aina ollut lähes joulun veroinen juhla. Lapsena kohokohtana oli suklaamunien etsiminen, nyt aikuisena kulinaariset mieltymykset ovat hieman laajentuneet. Luomulammas minttukastikkeella, rahkapiirakka ja pasha tuovat kielelle kevään.

Lampaasta puheenollen. Viime pääsiäisenä pöydässämme toteutui jonkinlainen poetic justice. Silloisen asuinpaikkani naapuriin oli nimittäin edelliskesänä tullut hoidettavaksi orpo karitsa. Eikä siinä mitään. Mutta karitsa sattui olemaan pässi. Ja se kasvoi. Ja pässiytyi. Ei aikaakaan, kun suloisesta pikku-Simosta oli tullut koulutien kauhu. Se oleili yleensä irrallaan tienposkessa kuin kerberos uhkaillen ohikulkijoita. Voimainsa tuntoon sen saivat varsinkin pikkulapset ja koirat. Toinen koiristani sai kerran uhoajalta pahanlaisen tällin ja olisi saanut lisääkin, jos en olisi mennyt väliin ja ajanut sankaria tiehensä.

Pässipojan kohtaloksi oli alun perinkin kaavailtu pääsiäispöytää. Yllätyin silti melkoisesti, kun kyläkaupalta luomulammasta kysellessäni tuttu kauppias kertoi pakastimessa köllöttävän kenenpä muun kuin Simo-vainaan, josta heltisi parin viulun verran myös myyntiin.

Mikäpä siinä. Simohan oli elänyt antoisan ja virikkeellisen nuoruuden. Uroshormoneita tihkuvan, yksinäisen pässin elo olisi kuitenkin pian käynyt turhauttavaksi, joten ehkä minttukastike ei ollut sille kurjin mahdollinen kohtalo.

Entinen naapuri maistui oikein hyvältä. Myös koiristani.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home