Wednesday, March 02, 2005

Kun on kaikkea eikä mitään

Vaihtaessani kuulumisia kaukaa lämpimästä kotoisin olevan ystävän kanssa hän kertoi kuluneen talven ottaneen koville. Oli pimeää ja oli yksinäistä. Töistä tultua hän ei jaksanut tehdä mitään, ei tavata ketään. Kuulostanee tutulta useimmista pohjolan asukeista.

Lääkärissä käydessään ystäväni oli maininnut alakulostaan - ja saanut suureksi hämmästyksekseen käteensä masennuslääkereseptin.
- Silloin tuli raja vastaan. Miksi söisin lääkkeitä, vaikka en ole sairas? Päätin potkia itseni ulos ja liikkeelle. Eihän minulla ollut mitään syytä olla masentunut!

Hyvin toisenlaisessa yhteiskunnassa kasvanutta ihmetytti muutenkin suomalaisten sairaalloinen synkkyys.
- Miten on mahdollista, että ihmisillä on kaikkea, ja silti joka toinen valittaa masennusta? Yhteiskunta pitää huolta terveydestä, koulutuksesta, toimeentulosta. Kenenkään ei tarvitse kuolla nälkään tai lääkkeettömyyteen. No, onhan teillä kaamea ilmasto, mutta mikään ei ole täydellistä.
Hän oli kuullut entisen naapurinsa, kolmen pienen lapsen äidin kuolleen äskettäin syöpään. Kalliisiin hoitoihin ei ollut rahaa, ja kun ei ole rahaa, ei hoitoa saa. Ei ole mitään pelastavaa tahoa, joka ojentaisi auttavan käden.

On toki niinkin, että masentunutta harvoin piristää muistutus siitä, että toisilla on vielä kurjempaa. Päin vastoin. Se saattaa vain ruokkia itsesyytösten kierrettä. Eihän Afrikan nälkäänäkeviä lapsiakaan auta se, että pikku-Matti syö puurolautasensa tyhjäksi vastoin tahtoaan. Kyse on niin suurista kuvioista, ettei niitä yhden ihmisen kannata omille hartioilleen ottaa saati syyllistää itseään elämänsä hyvistä asioista.

Mutta silti.

Mikähän meitä oikein vaivaa? Onko masentuminen silkkaa luksusta, diabeteksen kaltainen elintasosairaus? Jos ei ole omaa tai läheisten olemassaoloa välittömästi uhkaavia ongelmia, onko niitä kehitettävä vaikka elämän tarkoituksettomuudesta ja kaikesta siitä, mitä itseltä tuntuu puuttuvan? Mikä siinä on, että me elämänkokoisista huolistakin vapaat ihmiset käperrymme niin helposti itseemme ja alamme kehrätä ympärillemme kurjuuden koteloa? Miksi niin monilla on paha olla ilman näkyvää syytä? Mistä se kertoo?

Eikä siitä suosta pääse helpolla ylös, kun sinne kerran humahtaa. Sen kertoi ystävänikin huomanneensa.

Ja uskokaa pois, en ole saarnaamassa sormi pystyssä asiasta, josta en itse mitään tietäisi. En ole myöskään syyllistämässä mielialalääkkeitä nieleskeleviä. Been there, done that. Mutta pohtiahan aina voi, ja miettiä asioita eri näkökulmista. Toisesta kulttuurista katsoen suomalaisten masennustilastot ja lääkeuskovaisuus voivat todella näyttää käsittämättömiltä.

Oli niiden perimmäinen syy mikä tahansa.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home