Wednesday, February 02, 2005

Musta lintu

raven

Sitä kulkee joskus pahaa-aavistamattomana vaikkapa Hämeenkadulla ja miettii, mitä nyt miettiikin. Kunnes kuulee tutun lehahduksen ja tuntee kynnet olkapäässään. Siihen se taas lennähti, musta lintu. Sen saattaa kutsua paikalle apea räntäsade tai satunnainen sävel, mutta eniten sitä näyttävät houkuttavan muistonriekaleet.

Haaskalintu, raatojen kaivelija.

Jos linnun yrittää jättää huomiotta, se alkaa nokkia niskaa niin, että kyynelet nousevat silmiin. Niitä se haluaakin, niillä sen saattaa saada kylläiseksi edes vähäksi aikaa. Jos otuksen huitaisee pois, se on hetken päästä toisella olalla.

Hieman kiusallista on, että vastaantulijat eivät olkapäällä istujaa näe. Mutta usein se seuraa mukana kotiin asti asettuen taloksi koko illaksi. Se sukii sulkiaan kirjahyllyn päällä, nukkuu välillä pää siiven alla, muttei anna unohtaa itseään. Häätämisyrityksille se raakkuu pilkallisesti.

Joskus kun aamuyöllä herää, lintu istuu sängyn jalkopäässä ja kallistelee päätään. Katsoo hämärästä vuoroin toisella, vuoroin toisella silmällä. Eikä nukkumisesta tule enää mitään, vaikka kuinka yrittäisi kaivautua tyynyjen alle ja kuvitella sen pois.

Vuosien myötä mustan linnun käynnit tuntuvat tihentyvän, mutta samalla niihin tottuu. Toisinaan vierailun venyessä pelkään, että vieras on tällä kertaa tullut jäädäkseen. Aina se on kuitenkin lähtenyt, ennemmin tai myöhemmin.

Ja kieltämättä - ilman lintua elämästä tuntuisi puuttuvan jotakin tärkeää.

(Itse asiassa epäilen omani olevan kaukaista sukua eräälle kuuluisammalle yksilölle.)

2 Comments:

Blogger edsel said...

Turhaan pyydän armahdusta, järkkymättä korppi musta, istuu päässä veistokuvan, hievahda ei paikaltaan. Unelmissan vaan se mailla, hornan liikkuu irvokkailla, kun sen varjo aaveen lailla, illoin kasvaa lattiaan. Korppi huus: "Ei milloinkaan". (/goottivärinää)

Nettiaikakaudella runouden siteeraaminen ei ole vaikuttavaa, kaikkihan löytyy kuitenkin valmiina verkosta. Joskus kuitenkin opettelin ulkoa tuon pätkän, joka toistui joka ikisessä Sapo-sarjan dekkarissa.

10:48 AM  
Blogger parfej said...

Kliseiden petollisilla soillahan tässä liikutaan: onhan korppi varsinkin Poen jälkeen ollut vertauskuvista käytetyimpiä. Mutta se on vain niin kovin osuva. Ehkä se on osa ihmisten kollektiivista piilotajuntaa... Joka tapauksessa luulen, että meillä kaikilla on oma linnunmuotoinen varjomme.

Joskus tosin tuntuu, että omani voisi olla myös koira. Musta koira.

11:25 AM  

Post a Comment

<< Home