Tuesday, February 15, 2005

Kerjuulla

Tunnollisuuden perikuvana kelpo tutkija toimittaa apurahahakemukset aina hyvissä ajoin perille. Niinpä tänäänkin hän oli liikkeellä puoli tuntia ennen hakuajan päättymistä.

Kyseessä oli tällä kertaa kauppaneuvos Emil Aaltosen säätiö, jonka pesäpaikka on Tampereella uljaassa Pyynikinlinnassa. Tutkijan ehättäessä rakennuksen jyhkeälle pääovelle paikalle tuli toinenkin hakija, sosiaalipolitiikan jatko-opiskelija maiharissaan ja villapipossaan. Ovi oli lukossa, joten kaksikon piti soittaa ovikelloa. Raskaan, narisevan oven avasi virallisen näköinen nainen, jolle tutkijat viimasta vuotavia neniään niiskuttaen ojensivat rahankerjuukuorensa. Armollisesti nainen otti repuissa rutistuneet kuoret vastaan ja sulki oven. Tuntemattomat kohtalotoverukset toivottivat toisilleen onnea ja jatkoivat matkaa omiin suuntiinsa aurinkoisessa pakkassäässä.

Tilanteessa oli jotain herkullisen historiallista - tai ehkä pikemminkin sosiaalipoliittista. Monikohan Aaltosen kenkätehtaan työläinen on aikanaan kolkutellut samaista ovea arkana lakki kourassa, kun on ollut asiaa itse tehtailijaherralle? Ei mitään uutta auringon alla.

Mutta onneksi on säätiöitä ja rahastoja. Ylen kiitollisia olemme me, jotka leipämme niiltä saamme. Jos saamme.

(Keskustan länsiosissa on upeita rakennuksia, jugendkerrostaloja ja kauniita puuhuviloita. Tampere yllättää moni-ilmeisyydellään kerta toisensa jälkeen.)

0 Comments:

Post a Comment

<< Home