Thursday, February 17, 2005

Ei lauleta

djembe

Tiesittekö, että monia nykylapsia on melkein mahdotonta saada laulamaan? He eivät ole koskaan tajunneet, että voisivat itse tuottaa sellaista ääntä, kun kotona on vain kuunneltu artisteja levyltä. Näin kertoi Pirkanmaan kansan- ja maailmanmusiikin läänintaiteilija jututtaessani häntä eilen.

Työkseen kouluja ja päiväkoteja kiertävä etnomusikologi kertoi myös kuulleensa kolmivuotiaasta, joka oli ollut ällikällä lyöty kuullessaan tarhan tädin laulavan ensimmäistä kertaa. Tyttö ei ollut tajunnut, että laulaa voi kuka tahansa.

Eivätkä koulun musiikintunnit nykyisellään tule asiaa auttamaan. Kuinka moni - käsi ylös - pitää itseään epämusikaalisena penkin alle menneen laulukokeen takia? Tai ajatellut, ettei voi kokeilla jotain soitinta varsinkaan muiden kuullen, koska ei kuitenkaan "osaa"? Peläten, että nolaa itsensä?

Läänintaiteilijan mukaan koululaitos kaipaakin kipeästi uudistuksia musiikinopetukseen. Ongelmana on, että musiikkia pidetään yleissivistävänä tietoaineena. Suorittaminen ja sävellajien muistaminen ovat tärkeämpiä kuin musisoinnin helppouden ja ilon löytyminen.
- Länsimaissa musiikkia pidetään taiteena, jota musikaaliset esittävät ja loput kuuntelevat. Monissa muissa kulttuureissa se on osa viestintää. Kaikki laulavat ja soittavat tekemättä siitä sen kummempaa numeroa.

- Epämusikaalisia ihmisiä ei ole, vaan jokainen puhetta ymmärtävä on musikaalinen.

Kansan- ja maailmanmusiikin läänintaiteilijan toimenkuvaan kuuluukin auttaa sekä lapsia että aikuisia löytämään musiikin tekemisen rento hauskuus. Hän kannustaa kokeilemaan erilaisia etnisiä soittimia ja tuottamaan yhdessä musiikkia.

Miltä kuulostaisi aikuisten musiikkileikkikoulu? Sellaisiakin pidetään.

Rumpukuva ja paljon muutakin löytyy suomalaisten soitinrakentajien sivuilta. Maailmanmusiikin keskus tarjoaa linkkikaupalla lisätietoa aiheesta.

7 Comments:

Blogger marinadi said...

Jokin aika sitten kuulin tai luin jostakin jonkun musiikkialan ammattilaisen kommentin siitä, että nykykappaleet sävelletään pienemmälle äänialalla kuin ennen, koska ihmiset eivät enää osaa laulaa esim. vähänkään korkeammalta.

Ja on kyllä ehdottomasti sääli, jos laulamisesta tulee vain harvojen herkkua. Kyllä lapsuuteen kuuluu raikuva loilotus!

10:21 AM  
Blogger parfej said...

Jep, muistan kyllä kun lapsena leikittiin jos jonkinlaista laululeikkiä ihan ilman vanhempien ohjaustakin. Lastenperinne siirtyi eteenpäin kuin itsestään.

Ja sitten oli näitä hieman uskalletumpia lauluja "tiedän paikan kamalan, koulun hammashoitolan..." - ja hauskaa oli!

Vielä 13-vuotiaina lauloimme kaverinin kanssa kaikki kävellen tehdyt tallimatkat. Pimeällä tiellä hoilotuksemme kuului varmasti kaikkiin lähitaloihin.

*vajoaa nostalgiaan*

10:29 AM  
Blogger Veloena said...

Hmm, minä kyllä lauleskelen edelleen, etenkin pyöräillessä... ja kotona. Mieskin laulaa, vaikka sen rytmi- ja melodiataju hakkaa S.Albert Kivisenkin vastaavan. Minusta sitä on silti kiva kuunnella erilaisena (ei vääränä) näkemyksenä kappaleista, jotka tunnistan lähinnä sanojen perusteella. Ehkä Dave Brubeck koki vähän samanlaista kuunnellessaan turkkilaista kyläorkesteria, joka "edisti jatkuvasti, pudottaen aina pari tahtia veks", ja jonka musiikin innoittamana Brubeck sävelsi aivan loistavan ja hienon omaperäisen Blue Rondo a la Turkin?
Kyllä me menetämme paljon, jos musiikista tulee "erikoisosaamisalue", maallikoille porttari.

1:36 PM  
Blogger parfej said...

Laulettua tulee kyllä aikuisenakin, mutta minuun on oppi näemmä purrut - en kehtaa, jos joku kuulee. Paitsi yhdessä muiden kanssa. Vaikkei laulussani mitään erityistä "vikaa" tiemmä olekaan.

Erityisesti tykkään hoilata autossa radion mukana. Siitä olen kehittänytkin pienen neuroosinpoikasen: entä jos taskussa oleva, lukitsematta jäänyt puhelin soittaa hutisoiton juuri silloin, kun kieun täysillä vaikkapa Leevi and the Leavingsia (mukanalaululempparini) tai Hassisen konetta (toinen lempparini)?

Sama koskee soittamista. Yksikseni kyllä rämpyttelen ja tapailen jos jotakin, mutta jos joku on kuulemassa, iskee kipsi. Varmaankin vuosien pakkopullapianotuntien perua. Czernyn etydit, puistatus!

Kyllä musiikin tulisi olla kaikkinensa hauskaa, ei kuolemanvakavaa "korkeakulttuuria". Ihmiselo on tarpeeksi konstikasta muutenkin.

2:02 PM  
Blogger LL said...

Monipuolisempaan suuntaan ollaan onneksi menossa. Vauhti monigenreisempään ja -kulttuurisempaan musiikkikasvatukseen on hidas, mutta uusia suuntauksia ollaan tekemässä esim. musiikkioppilaitosten tutkintojen suhteen.

Henkilökohtaisesti toivon, että se toisi erilaiset genret klassisen opetuksen rinnalle sen sijaan, että syntyisi nurkkakuntaisia osastoja. Mielestäni esim. koulujen musiikinopetus on alkanut olla jo liiaksi pelkkää bändisoittoa, vaikka aineen nimi on 'Musiikki'.

Uskon, että jokainen ihminen osaa laulaa. Harva julkisesti, mutta edes yksin himassa tai sopivasti terästettynä.
Olen huomannut itsekin jo mainitun ilmiön, että nämä korkeasopraanoiset virsimummot ovat häviämässä, eikä traditiota ole kovinkaan siirtynyt eteenpäin.

2:40 PM  
Blogger Dyro said...

Niin, koulumusiikkia vaivaa ehkä sama kuin koululiikuntaa - ei pyritä löytämään musiikin ja liikunnan iloa, vaan suorituksia. Kuitenkin meillä on musiikkiopistoja ja urheiluseuroja, joissa voi paneutua kyseisiin aloihin tosissaan, jos taipumuksia on.

Musiikin tuottaminen on saattanut irrota arkipäivästä, mutta lasten laulamattomuuteen voi olla toinenkin syy. Minusta suurin osa lastenlauluista (70-luvulla siis) oli nimittäin kamalan tylsiä, pidin vain harvoista ja valituista kappaleista. Näin jälkeenpäin ajatellen ne tylsät laulut olivat tavalla tai toisella opettavaisia, joko sanoitusten tai melodian osalta. Minua miellyttivät reippaat ja hullut laulut, ja niitä ei valistuneella 70-luvulla paljoa lauleltu. Niinpä kuuntelin poppia radiosta, siinä oli hyvä meininki. En tiedä millaisia nykyajan lastenlaulut ovat, niissä saattaa olla samoja vikoja.

Minäkään en ole tavanomaista musikaalisempi, en edes pitänyt musiikin tunneista koulussa. Musiikin ilo löytyi vasta omaehtoisen ja -lähtöisen harrastamisen kautta musiikkiopistossa ja bändisoitannassa. Onneksi sentään että jotakin kautta. Hyvä ei tarvitse olla, kunhan on kivaa.

7:30 PM  
Blogger parfej said...

Ehkäpä juuri lastenlaulujen tekopirteyden tai tylsyyden vuoksi lapset kehittelivät niihin mainittuja omia sanoituksia? Sitten niitäkin saattoi laulaa.

Omia kappalesuosikkejani lapsena olivat Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki (!) ja J. Karjalaisen Varaani, molemmat isosiskon levyhyllystä. Lastenlauluista upposivat M.A. Nummisen tekeleet. Niissä oli juuri sitä luovaa hulluutta teennäisyyden sijaan.

*vajoaa uudelleen nostalgiaan*

12:28 AM  

Post a Comment

<< Home