Monday, February 07, 2005

Ajellaan isin mersulla, osa II

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että elämäsi naruja vetelee jokin ilkeä jumalolento? Jonkinlainen monikätisen Shivan ja torahampaisen puutarhatontun perverssi risteytys?

Allekirjoittaneelle tuo vainoharhainen ajatus juolahti mieleen viimeksi tänään. Olin matkaamassa Joensuusta kohti Tampesteria tyytyväisenä autoasian järjestymisestä, kun Heinäveden kohdalla lainamobiilin jarrujen varoitusvalo syttyi. Punaisena ja vaativana. Eikä se sammunut.

Erinäisten vaiheiden jälkeen löysin itseni, koirat ja autoni tavaralasteineen varkautelaiselta korjaamolta. Reiskojen ensimmäiset uutiset olivat huonoja: varaosa saataisiin aikaisintaan seuraavana päivänä ja remontista tulisi kallis. Siinä kunnossa olevilla jarruilla ei ajeltaisi enää minnekään, se oli selvää jopa maallikolle.

Valutettuani katkeria kiukun kyyneliä Teboilin kahvikuppiin ja selviteltyäni junien aikatauluja onni kuitenkin kääntyi. Haalaripukuiset arkkienkelit kertoivat löytäneensä varaosan paikkakunnalta vieläpä odotettua halvemmalla ja lupasivat tehdä työn odottaessani.

Niin kuin tekivätkin. Kiitoskiitoskiitos.

Mutta kavala, kosminen karmakääpiö sai kostonsa. Ehdittyäni rättiväsyneenä Tampereelle vein koirat sisään ja aloin tyhjentää autoa. Takin jätin sisälle.

Lonks.

Jähmettynyt, epäuskoinen hiljaisuus.

Ulko-oveni ei normaalisti koskaan mene lukkoon ilman hartiavoimin tuuppaamista. Enkä koskaan lähde ulos ilman avaimia - jotka ovat aina takin taskussa. Tuijottaessani tylsänä ovea olin kuulevinani kaukaista naurunkäkätystä ja ääntä, joka syntyy hakattaessa riemukkaasti kämmeniä polviin.

Hetken ajan tunsin vastustamatonta halua yhtyä irvokkaaseen ilonpitoon.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home