Tuesday, January 04, 2005

Me kiltit

romania2000

"Mummo noitui niin, että hoitajilla korvat punoittivat. Mistä lie sellaisen sanavaraston oppinut, kun ei eläessään koskaan kiroillut".

Parikin tuttua on muistellut, miten dementoitunut omainen sairauden edetessä muuttui entisen itsensä vastakohdaksi. Kiltti ja lempeä Hilma, joka koko ikänsä kantoi huolta siitä, mitä muut ajattelevat, olikin kahdeksankymppisenä keskivertonykynuoren varjoon jättävä rääväsuu ja vuodeosaston kauhu.

Mitä ihmisen päässä tuolloin tapahtuu? Purkautuuko elämänmittainen kiukku ja kauna holtittomana ryöppynä, kun sosiaaliset sulut vihdoin murtuvat?

Noiden surkuhupaisten sattumusten kuuntelemisesta tuli allekirjoittaneelle hieman epämukava olo. Minä olen nimittäin kiltti. Enkä ollenkaan ylpeä siitä. Kiltteyden ongelmahan piilee siinä, että ihminen valitsee muiden miellyttämisen oman itsensä ja toiveidensa kustannuksella. Luotaa ja tarkkailee muita väsyksiin asti. Varoo loukkaamista yli kaiken, nielee kiukkunsa ja kärsii sitten vatsakivuista, päänsärystä, mistä tahansa ennemmin kuin siitä, että joku ehkä joskus jossain pahoittaa mielensä tai, mikä pahinta, ajattelee hänestä tai hänen tekemisistään jotain kielteistä. Ja kenties kääntää selkänsä, mikä on kieroon kiltteyteen kasvaneelle katastrofi.

Paradoksi on siinä, että usein kiltin pahin pelko toteutuu. Ihmiset väsyvät myötäilyyn. Mateleva miellyttäminen johtaakin vastakkaiseen lopputulokseen, kun suorapuheiset ihmiset perivät maan.

Se, mikä kohtuudella toteutettuna on joustavuutta ja toisten huomioon ottamista, on äärimmilleen vietynä neuroottista ja rasittavaa. Kenelläkään ei ole kivaa. Ei edes niillä, jotka saavat tahtonsa läpi. Myötäilyn hinnan maksavat nimittäin paitsi kiltit itse, myös heidän kiltteytensä kohteet. Kiltistä ei saa mitään otetta. Hän on kuin poliitikko. Paitsi ettei kiltti tee päätöksiä. Hän antaa muiden tehdä ne - koska on kiltti. Toisin sanoen vastuuton. Hänen seurassaan joutuu aina olemaan vähän varpaillaan.

Voitko koskaan luottaa siihen, että kiltti ihminen tarkoittaa sitä mitä sanoo?

Älkää siis antako kilttien läheistenne lenseän hymyn pettää. Pinnan alla kuohuu. Kannustakaa heidän pyrkimyksiään päästää paineita ulos. Suuttuminen on hyvä asia!

Jos ei muuten, niin ajatelkaa mahdollisia tulevia lastenlapsianne. Visioikaa heidän vierailunsa vanhainkotiin, joka on meidän kilttien loppusijoituspaikka.



0 Comments:

Post a Comment

<< Home