Sunday, January 30, 2005

Käppyröitä

onfim

Tämä on näemmä mediaseksikkäiden aiheiden päivä. Näin sitä kasvatetaan lukijakuntaa, jos se nyt on itsessään mikään tavoite.

Mutta ykköseltä tuli äsken varsin kelpoisa ranskalaisdokumentti keskiajan Novgorodin tuohikirjeistä. Toivottavasti katsoitte.

Mielenkiintoista on, että Aamulehden arvostelija kaipasi dokumenttiin lisää dramatisointia. Minusta sitä taas oli juuri sopivasti ottaen huomioon, että keskiajan elämä on pitkälti hämärän peitossa, ja kuvitukseksi tarkoitetuista näytelmänpätkistä tulee helposti silkkaa fantasiaa.

Tässä tullaankin kysymykseen, onko dokumenttielokuvan tärkein tehtävä viihdyttää elämysten kautta vai tarjota vankkaa tietoa. Parhaimmillaanhan ne eivät sulje toisiaan pois, mutta kultainen keskitie on kapeanlainen.

Tosiasia on, että jaarittavia professorinpäitä ei kukaan jaksa katsoa pitkään kaukosäädintä hapuilematta. Ei edes tuhatvuotista pölyä yskivä, harittavasilmäinen keskiaikatutkija. Toinen ääripää ovat isolla rahalla tehdyt BBC:n historiadokkarit, jotka menevät jo enemmän tai vähemmän puhtaan draaman ja viihteen puolelle.

Koulun penkillä viisaat tuottajasedät neuvoivat, että katsoja haluaa aina inhimillisen samaistumiskohteen. Hän odottaa tunne-elämyksiä. Elämää suurempia kokemuksia. Me käsikirjoittajiksi leivottavat tutkijantylsimykset intimme kuorossa vastaan. Onhan tiedollakin itseisarvonsa. Eikö se muka kiinnosta ketään? Eikö tasokkaasti tarjoiltu tieto voi olla elämys ilman verilöylyjä ja värikkäitä pukujakin?

Yksiselitteisenä vastauksena olivat katsojaluvut. Nuo pyhät käppyrät, jotka määräävät, mitä televisiossa näytetään. Raha puhuu. Draama myy. Tieto ei myy. Siispä tiedostakin on tehtävä draamaa. Piste.

Tässä ollaankin saman asian äärellä, jota Hinkstoona tänään pohti.

P.S. Kuvassa oleva tuohipiirros kirjaimineen on 1100-luvun Novgorodissa eläneen, seitsenvuotiaan Onfim-pojan käsialaa. Novgorodin arkeologisista kaivauksista löytyy lisätietoa täältä.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home